Kuvia Pyoräretkiltä Intiassa

takaisin hakemistosivulle

Pienistä kuvasta aukeaa isompi kuva

Allaolevissa kuvissa on vuokrapyörä Madrasista, Kaupungista jossa muuten tehdään Enfield Bulletit

Allaolevissa kuvissa olen ikkunaostoksilla ja potkimassa renkaita pyöräkaupassa Madrasissa. Kauppaa ei oikein syntynyt. Oli liian paljon epäselvyyksiä että saako semmosta 1995vm pyörää millään ikinä katsastettua suomessa. Siinä oli mm jarru ja vaihevipu väärällä puolella.

Tämä olen tositoimissa Delhissä Carol Bachissa ostamassa itselle pyörää. Oston kohteena oli Royal Enfield vm 1965 350cc, sama jolla nyt ajelen Suomessa. Kerroin myyjälle että meinaan ajaa sen pyörän Ahmadabadiin. Ja myöhemmin viedä pyörän suomeen. Myyjä kehui silmää räpäyttämattä että se pyörä kestää vaikka ajaa kuuhun.

Ensimäinen testi oli heti edessä kun ajoin oudolla pyörällä Delhin läpi takaisin omaan hotelliin joka oli kaupungin toisella puolella ja pahimpaan lauantai ruuhkan aikaan. Tuli kyllä mieleen että tässä ei ole mitään järkeä niinkuin elämässä yleensä muutenkaan. Ajoin vielä ratsiaan eikä mulla ollut kuin yksi hikinen kuitti jossa sanotaan että olen ostanut sen pyörän. Rekisteriote oli sennäkoinen kuin passi, joka olis ollut pesukoneessa housun taskussa. Vakuutuspapereita ei ollut minkäänlaisia myyjä lupasi suullisesti että hän hoitaa kaiken. Pelkäsin että tulee paljon sakkoja ties mistä Se poliisi väitti kivenkovaan että Delhissä pitää pyörässä olla rekisterikilpi edessä. No ei muuta kuin U käännös ja takaisin kauppaan. No ystävällinen kauppias vinkkas jonku pikkupojan paikalle joka ruuvas eteen kilven ja sitten tuli toinen poika joka oli taiteilija joka maalas rekisterinumeron siihen.

Tässä olen ensimäisellä pyöräretkellä ajamassa Delhistä Ahmadabadiin Gujaratin maakuntaan. Lähdin reissuun lauantai iltapäivänä ja tarkoitus oli ehtiä maanantai aamuksi töihin Ahmadabadiin. Välimatkaa noin 1000km ja aikaa varattuna noin 1.5 päivää.

Maisemat oli uskomattoman hienoja välillä. Suomalaisena oli pakko pysähtyä Kaleva merkkiseen tienvarsiravintolaan. Samalla kyselin omistajalta että mitä se kaleva oikein tarkoittaa. Se oli paikallisella kielellä jotakin niinkuin tervetuloa. Samalla kysyin että onkohan se oikein turvallista ajaa pimeessä yksin valkoihoisena moottoripyörällä näillä seuduilla. Ravintoloitsija taputti isällisesti olkapäälle ja sanoi että mister, tämä on Intia mitään pahaa ei voi tapahtua sinulle. Tästä rohkaistuneena en pelännyt jatkaa matkaa

Tässä alla näkyy huoltojoukkue. Pyörä antautui ja takuu raukesi samalla kertaa yhden maalaiskylän kohdalle. Pyörästä katosi kaikki puristukset joten matkan teko konevoimalla vaikeutui. Menin läheiseen tienvarsibaariin kyselemään että puhuuko kukaan englantia. Löysin vanhemman herrasmiehen joka puhui hyvää intian englantia ja samalla liftasi kyytiin. Sanoi että sopii erinomaisen hyvin kunhan vaan saan pyörän ensin kuntoon. Itse en uskonut että siinä sadan asukkaan kylässä kukaan osaa korjata mitään.

Onneksi kylästä löytyi pyörämekaanikko jolla oli pari kiintoavainta ja meisseli joten pyörän purkaminen tienvarteen kävi näppärästi.

Silläaikaa kun huoltojoukkue korjasi minun pyörää kävin etsimään puhelinta että voisin soittaa pomolle että voin olla myöhässä muutaman tunnin tai päivän, kun kulkuväline laukesi keskelle aavikkoa. Eikä varaosista ole tietookaan. Kylästä löytyi tasan yksi puhelin joka oli VHF radiopuhelin ja siihen oli parin kymmenen ihmisen jono eikä kenelläkään näyttänyt olevan kiirettä. Ajattelin että tuo jono ei liikahda pariin tuntiin mihinkään suutaan. Lähdin etsimään hotellia kylästä jossa talojen rakennusaine näytti pääasiassa olevan joku mura, katot heinistä ja taloissa ei ollut laseja ikkunoissa.

Samalla kävin katsomassa mitä pyörälle kuuluu

Yllätys oli suuri, vika oli selvinnyt. Siellä oli tuo pakoventtiilin keinuvipu jäännyt jumiin pitimeensä siten että pakoventtiili oli koko ajan auki Sen vuoksi puristukset oli aikalailla hukassa. Pikakorjaus sisälsi jumittuneen osan irrottamisen ja pyörän kasaamisen. Koko lysti maksoi 150 rupiaa. noin 20 markkaa. Hinta sisälsi vielä turisti ja hyvänmiehenlisää puolet. Varaosia ei mennyt yhtään, eikä niitä olis ollutkaan muutaman sadan kilometrin säteellä.

Matka jatkui. Mukana oli liftari, vanhempi herrasmies joka oli opettaja ja matkalla seuraavaan kaupunkiin matkanvarrella Ahmedabadiin. Loppumatkalla ei ollut enempää kommelluksia.

Kun pääsin Ahmedabadiin niin en tietänyt mistä nurkasta tulin sinne kaupunkiin. Eksyin niin hyvin että en löytänyt hotellia jossa minä asuin. Jouduin ottamaan yhden taksin joka ajoi minun edellä ja neuvoi reitin Holiday Inn Ahmadabadiin.

Naama oli mustunut niin paljon matkalla että se Holiday Innin porukka ei tuntenut minua. Kello oli jotakin 3 aamuyöllä joten oli vielä aikaa nukkua ennen töihin lähtöö.

Tarina on tosi, terveisin: Eero Kyllönen